Vaikka alan töistä ei ole vielä tietoakaan, vaikuttaa mielikuva mahdollisesta tulevasta työpaikasta yllättävän voimakkaasti ajatuksiin. Kuten vaikkapa kysymyksessä, miten blogi toimisi työvälineenä kirjastossa. Toivon työllistyväni nykyisen kotipaikkani lähelle, joten kysymyksessä olisi pieni kyläkirjasto. Ja ajatus lähti heti käpertymään vain paikalliseen toimintaan.

Tällaisissa kylissä on vielä olemassa sitä yhteisöllisyyttä, jonka perään nykyään niin kovasti haikaillaan. Eräs tällaisen yhteisöllisyyden piirre on se, että kun kaikki ovat vähintäänkin hyvän päivän tuttuja – tai ainakin tiedetään, kenen tyttöjä ja poikia – niin kommunikoinnin kynnys nokatusten ja puhelimitse on äärimmäisen matala. Se synnyttää kummallisen ilmiön: arkisen elävän kontaktin helppous syö verkkotiedon hakemisen tarvetta. Siksi virastojen ja yritysten asioita ei tule niin paljoa katseltua verkosta.

Jos esimerkiksi posti ei ole tullut, tai pitäisi tehdä kannonkeskeytys, niin eihän siinä mitään nettilomakkeita kaivata saati Postin palvelunumeroita. Silloin soitetaan Paavolle, joka niitä jakohommia hoitaa. Sama kirjaston kanssa. Koska kirjastossa tulee poikettua harva se päivä sekä asian kera että ilman, tuntuisi jotenkin hassulta lisätä kuvioon vielä kyseisen kirjaston blogin seuraaminen. 

Ilmiö on kummallinen ja järjetön, mutta huomaan sen omassa suhtautumisessanikin. Samoin huomasin ilmiön olemassaolon myös nettisivumaakarina toimiessani. Yritys, jonka asiakaskunta koostui lähes pelkästään paikallisista kylän ihmisistä, ei yleensä nettisivujen perustamisesta kiinnostunut. Heidän asiakkaansa joko kävivät paikan päällä tai sitten soittivat yritykseen. Mahdollinen mainonta tapahtui lehdessä – mitäpä he verkossa kertoisivat!?

Ristiriita tulee siitä, että järjen tasolla ymmärtää kasvotusten, Facebookissa ja blogeissa jaettavan tiedon olevan aivan erilaista. Mutta tunnetasolla jokin mättää. Tunnetasolla paikallisen kirjaston blogin seuraaminen on kuin kutsuisi pennut syömään naamakirjan välityksellä. Tämän takia ensimmäinen ajatus kirjastoblogista oli negatiivinen. Mielensäpahoittajan karvareuhka pamahti henkisellä tasolla päähän heti. Kyllä en varmasti minkäänlaista plokia sitten kirjastossa pidä!


Mutta toisaalta...

Kirjastovirkailijamme osaavat taitavasti suositella kirjoja, ja ovat muutenkin valmiita keskustelemaan aiheesta. Olen siis palveluun tytyväinen. Mutta tällainen nokitusten tapahtuva keskustelu on kuitenkin heidän kannaltaan asiakaspalvelutilanne, jossa olen asiakkaana se, jonka mieltymysten ympärillä keskustelu helposti pyörii. Jos he vaikka pitäisivät kirjavinkkausblogia, niin kirjoituksen näkökulma olisi toinen – se liikkuisi joko yleisemmällä tasolla tai toisi mahdollisesti esille virkailijan omia kiinnostuksen kohteita. Voisi olla avartavaa! Vinkkejä laajemmalta saralta. 

Jos paikallisuudessa pysytään, niin kirjaston oma blogi voisi toimia alustana näyttelyiden laajemmalle esittelylle. Facebook-päivitykset ovat kuitenkin varsin niukkoja, mutta blogiin voisi kutsua kulloinkin näyttelyä pitävän taiteilijan kirjoittajavieraaksi. Tai ehkäpä blogi voisi toimia julkaisukanavana myös novelleille, joita paikallinen kirjastossa kokoontuva kirjoittajapiiri nikkaroi. Kyseisen piirin keski-iän tuntien jäsenistö ei varmaan juuri omia blogeja omista.
 

Paikallisuus - alueellisuus - aihepiirit

Jostain syystä alkuajatukseni jämähti siihen, että kirjaston blogi palvelisi vain paikallisesti kyseisen kirjaston asiakkaita. Tokihan hyvin kirjoitetulla blogilla on laajemmatkin vaikutuksensa – hyvä vinkki uppoaa kohteeseensa kauempanakin.

Pohjoisen mytologioista kiinnostuneena nostaisin mainioksi esimerkiksi Lapin kirjastojen yhteinen Kirjava kirjasto -blogin. Blogia ylläpitää laaja joukko kirjoittajia Lapin eri kirjastoista.

Ideahan on mahdottoman hieno: ryhmän muodostaa joukko kirjastoja, joilla on jokin yhdistävä tekijä. Kirjoittamisvuorot eivät käy rasitteeksi, koska ne jakaantuvat laajalle joukolle. Monet Kirjava kirjasto -blogin jutut voisivat olla mistä tahansa kirjastoblogista, mutta mukana on niin paljon nimenomaan maamme pohjoisimman osan kirjailijoitten teoksiin liittyvää tarinaa, että blogilla on selkeä oma persoonallinen tyyli. 

Palatakseni alun mielikuvaan paikallisista – omassa tapauksessani Siikalatvan – kirjastoista. Ne kuuluvat Kirikimppaan, olisikohan tällä revohkalla riittävästi yhteistä tarttumapintaa perustaa kimpan oma blogi? Kuusi kuntaa, Haanpään lanseeraamaa kairanmaata. Hätämaan tietäjää ja matikan pilkkimistä? Tätähän voisi kehitellä...

pähkäili pauli