En pidä itseäni aktiivisena blgien lukijana. Joskus saatan lukea jonkun satunnaisen, kiinnostavan blogitekstin, mutta en seuraa mitään blogia aktiivisesti. Ja kuten arvata saattaa, tämä on ensimmäinen kerta, kun yritän kirjoittaa sellaista.
 

Kirjastoalalla blogia voisi käyttää paitsi kirjastoalan ihmisten sisäiseen mielipiteen vaihtoon, myös kirjaston henkilökunta voisi kirjoittaa blogia asiakkaiden riemuksi. Sisäisessä käytössä blogin kirjoittaminen on luultavasti melko helppoa, kun voi pitää bloginsa asialinjalla, eikä tarvitse välittää niinkään viihdyttävyydestä. Asiakkaiden kosiskelu blogilla onkin sitten eri juttu.
 

Mielestäni, jos asiakkaita haluaa kosiskella, pitäisi rohkeasti ottaa rennosti ja kirjoittaa oikeasti mielenkiintoisista aiheista. Esimerkkiaiheita: "Ensimmäinen kirjastoni", "ikimuistoisin kirjastoreissuni" tai "lukeminen on vaikeaa, kun omistat mopsin".

Joku voi ihmetellä, että "eiväthän nuo aiheet liity millään tavalla työpaikkaani välijormalan kirjastossa", mutta ei ole tarkoituskaan. Tarkoitus olisi herättää ihmisissä "Hei, eiks se välijormalan kirjastovirkailijat kirjoita sitä yhtä blogia. Mennään kattoon, millanen paikka se oikein on"-tyylisiä reaktioita.

Voi tietysti olla että haihattelen, että kirjastonjohtajan mielestä työajalla ei kirjoiteta mitään tuollaista, vaan blogataan luetteloinnin ihanuudesta, mutta kuten olen aikaisemminkin sanonut:
 

"Koska olen opiskelija, minulla on lupa olla idealistinen ja katkeroitua vasta myöhemmin".


 

Kirjoitti: Jani