Itse seuraan monenlaisia blogeja erilaisista lifestyleblogeista pelkkiin kuvablogeihin. Muutamia mielenkiintoisia kirjastoalan blogejakin olen aikojen saatossa lueskellut.
Työvälineenä blogi olisi varmasti hyvällä tavalla haastava, mutta vaatisi valtavat määrät motivaatiota, aikaa ja panostusta ollakseen hyödyllinen.
Jos lukijakunta on saatu jo kerättyä, on monen blogin suurin heikkous varmaankin se, että kirjoittajan mielenkiinto blogia kohtaan alkaa hiipua ajan kanssa, eikä mikään blogi pyöri ikuisesti. Näin ainakin yksityishenkilöiden blogien kohdalla. Puhtaasti työvälineiksi ja tiedotuskanaviksi tarkoitetuille blogeille lienee helpompi löytää uusi päivittäjä edellisen lopettaessa. On hyvä, jos bloggailun hoitaa useampi asiasta aidosti kiinnostunut ja ammattitaitoinen henkilö, eikä vastuu sisällöntuottamisesta kasaannu yhdelle työntekijälle. Itse ainakin haluaisin jonkun kaverikseni jakamaan blogin tuomat velvollisuudet, vastuut ja mikä tärkeintä, ideat.
Tarvitaan raikkaita, persoonallisia ja jänniä ideoita, jotka pitävät blogin elossa, ja lukioiden mielenkiinnon yllä. Mistä niitä löydetään, jos tuntuu, että kaikki aiheet on jo puhki käsiteltyjä? Ja miten erotuttaisiin edes ihan vähän kaikista muista saman aihepiirin blogeista? Tässä kohtaa kirjoittajan oma persoona ja luovuus ovat varmasti avainasemassa. Ellei sitten haluta tuottaa tiukasti neutraalia tekstiä, jossa kirjoittajan oman persoonan ei ole tarkoituskaan päästä esille. Itselleni tarkat rajoitukset blogin luonteen ja sisällön suhteen toisivat varmasti melkoisia luovuuden tuskia.
Hyödyllisimpiä blogit ovat todennäköisesti erilaisille kulttuuri- ja kirjastoalan pitkäaikaisille hankkeille ja tapahtumille, suurille kirjastoille ja yksittäisille, henkilökohtaisia blogeja pyörittäville alalla työskenteleville henkilöille, eivät niinkään satunnaisille pienille kirjastoille.


Eveliina