On tosiaan nyt pari kertaa tullut osallistuttua kirjastolaisten Ilona-seminaariin, ja niin kuin aina tällaisten koulutuspäivien tai vastaavien jälkeen tulee huomanneeksi, kuinka tärkeätä on saman alan ihmisten tapaaminen - nytkin Kestilässä oli tosi mielenkiintoisia esityksiä, eniten itse pidin Eilan vinkkauksista ja geriatrin luennosta, koska aihe on itselleni ajankohtainen perhesuhteisiin liittyen. Sitten näkee tuttuja ja tulee uusia tuttuja. Tällainen yhteisöllisyys on tärkeää, siinä ihmiset saavat tietynlaista ammatillista vertaistukea. 

Sanan yhteisöllisyys merkitys on kyllä viime vuosikymmeninä muuttunut ja monipuolistunut, koska yhteydenpito ei edellytä enää fyysistä kokoontumista vaan ihmiset kokoontuvat ja viestivät verkossa. Some on muuttanut paljon. Niinpä kirjastolaistenkin olisi syytä heittää turha vaatimattomuus nurkkaan ja uskaltautua enemmän vaikkapa bloggaamaan ja kertomaan aivan arkisesta kirjastotyöstään.    Niin kuin Ulla tuossa edellä ansiokkaasti kuvailee, tämä olisi tärkeää tiedonkulun kannalta kirjaston käyttäjille samoin kuin kirjastolaisillekin ja olisi omiaan vahvistamaan ammatillisuutta. NYT LOPETAN KOSKA KISSA pani nukkumaan caps lock -näppäimien päälle ja minun on raivattava sen kunnioitusta herättävä massa pois aina jos haLuan käyttää niitä (ja myös SE tuntuu käyttävän niitä...)

Mirjami W.