Blogi on erinomainen keino välittää maailmalle anonyymisti se mitä päässäsi liikkuu. Se ei ehkä ole niin välitön mediumi tiedonvälittäjänä kuin esim. Twitter tai Instagram, mutta se pitää edelleen paikkansa.

 

Blogeja on ihan mistä tahansa aiheesta, kuten arvata saattaa. Monella yrityksellä tai järjestöllä on oma blogi. Niihin kirjoitetaan tapahtumista, mainonnasta, kokemuksia raportteja kaikkea sellaista. Mutta pian kaikki törmäävät samaan ongelmaan. Lukijoiden vetäminen blogiin.

    Kirjastot eivät ole tässä poikkeus. Toki meillä kirjastoissa on erinomainen valttikortti; materiaalin runsaus. Meillä on kokonaisia maailmoja käytössämme joista kertoa, joita jakaa, kuvailla ja kyllä, mainostaa. Eli siitä ei tule meillä olemaan ongelmaa. Mutta, tässä on meidän kirjastolaisten ongelma. Hyvin ikävä tosiasia on että suuri osa kirjastoblogeista on kirjoitettu kuolettavan tylsästi. Toki, on poikkeuksia.

    Huolimatta valttikortista joka meillä on aineistossa, jota kirjastoissamme on, me emme osaa täysin hyödyntää sitä. En väitä että itse tekisin paremmin kuin he, mutta uskallan sanoa että osaan ehkä kirjoittaa hieman mielenkiintoisemmin. Tosin en paljoa, hiuksen verran. Korkeintaan.

    Mutta takaisin asiaan. Ne kirjastoblogit joita olen lukenut eri kirjastojen sivujen kautta, keskittyvät kertomaan kirjasta x tässä päivityksessä ja kirjasta y tässä päivityksessä, esseetyyppisesti. Siinä mielessä tämä on hyvä lähestymistapa, se kertoo lukijalle millainen kirja on. Mutta tämä ei kerro lukijalle MILLAINEN kirja on, jos tätä lukeva ja tästä ajatuksenjuoksutyylisestä kirjoituksesta kärsivä ymmärtää mitä tarkoitan. On eri asia kirjoittaa millaisesta kirjasta on kyse, kuin kirjoittaa millainen kirja oli lukea. Mitä se herätti ja siinä samalla kertoa juonesta. Eikä yrittää olla kiinnostavan kuuloinen. Lauseen lopetukset kuten “vaan olisiko sittenkin?” tai “mutta entä jos ei?” tai muut vastaavanlaiset ovat jo kliseen tasoisia latteuksia, tai platituudeja. Ne eivät enää vedä kuten silloin kun niitä ensimmäisen kerran käytettiin.

    Olisi kaikista paras jos kirjaston blogiin kirjoitettaisiin lukukokemuksista epäesseemäisesti. Lukukokemuksessakin kerrotaan millainen kirjan juoni on. Toki kaikki eivät voi tai osaa kirjoittaa niin, ja pieni vaihtelu siinä kuka kirjoittaa ei ole pahitteeksi.

    Jos tekstistä ja sen sisällöstä saadaan mielenkiintoista, nykyistä jäykän kaavan mallia noudattamatonta kovin tiukasti parin mutkan kautta, blogi olisi kirjastoille suuri etu.

 

Kulttuuripuolella asia on hieman helpompi. Kirjasto on rajoittunut kirjoihin ja aineistoon, kun taas kulttuuripuolella blogikirjoitusten aiheet voivat vaihdella laajemmin kulttuurin alalla. Ja esimerkiksi jos vaikka Tampereen Työväenteatteri alkaisi pitää blogia, he voivat pyytää näyttelijöitä kirjoittamaan päivityksen jostain aiheesta tai vierailevaa tähteä. Lavastaja voi kertoa työstään, valaisija, editori, graafikko.. Kulttuurin kentällä on tilaa temmeltää. Kulttuurisihteeri voi kertoa jostain tapahtumasta jossa on käynyt tai joka on tulossa, kaikenlaista.

    Tosin tälläkin alalla on havaittavissa tympeän esseemäistä kirjoitusta ja platituudien viljelyä. Esimerkiksi konsertista saatetaan kertoa etukäteen vain kuka mitä missä milloin. Ei muuta. Ja konsertin jälkeen kuka mitä missä milloin ja jotain pientä ja kuvia. Ihan hyvin voisi kirjoittaa pienen jutun, tarinan tai pakinan tai muun sellaisen siitä miltä tuntui olla konsertissa tai odottaa konserttia tai muuta. Toki on tärkeää kertoa ne kuka mitä missä milloin -jutut, mutta se ei välttämättä kovin kiinnosta blogi-muotoisena sen lukijaa.

    Periaatteessa sama neuvo pätee niin kirjastoille kuin muillekin kulttuurilaitoksille. Jäykästä kaavasta poiketen mutkittelu tuottaa mielenkiintoista tekstiä, ja mielenkiintoinen teksti vetää lukijoita.


Jenita Salo