Internetin ihmeellisessä ja arvoituksellisessa viidakossa käy kirjastokin kamppailuaan tulla nähdyksi. Yhä useampi tunkee nuppiaan viidakon sokkeloihin ja katsoo sisään; mitä sieltä löytyy. Ajan hermoilla tämä valtakunnallinen asiantuntijaorganisaatio käyttää työkalujaan ynnä verkostojaan, jotta löytää polkunsa sokkeloiden läpi. Sieltä täältä polkua, tykättyjen ja jaettujen kohtaamispaikkojen uumenista löytyy jo nykyään harvinainen, kylmä, jätetty leirinuotio, jonka tuhasta ja hiilloksista voidaan lukea kyhääjänsä selontekoa, mielipidettä, kantaa tai yksinpuhelua. Yksinäisen polun varella tähän voi pysähtyä ja tarkastella tekijänsä mietteitä, huomatakseen vain, että tie jatkuu jatkumistaan. Ehkä nuotiolta voi löytyä henkistä lämmöntuojaa tai vinkkiä haarautuville poluille. Löytyykö kultakätkö sateenkaaren lopusta tai voimaa haaveille, jonka vuoksi jaksan nousta aamulla? Joihinkin joku on jättänyt oman kannustuksensa tai sanottavansa, mutta kuta syvemmälle katsoo, sitä harvemmaksi kiinnostus käy. Kohtaamispaikat sen sijaan ovat näkyvillä, helppolukuisia, parin painalluksen päässä, viestiä on vähemmän ja pidot ovat ytimekkäät. Mieli ei tee syventyä nuotioon kun kohtaamispaikka kamppailee huomiosta, mutta voin havaita kaikista niistä viisaita ajatuksia. Pienikin viisaus tosin lämmittää kohtaamispaikkoihin kyllästynyttä mieltä, vaikka se olisikin jätetty siihen jo aikaa sitten. Huomaan viihtyväni silloin näillä leirinuotioilla.

Nopeimmat syövät hitaat, kuuluu vanha viidakon sananlasku, eikä helpotus nosta päätään tässä loputtomassa pöheikössä, kun kirjavimmat ja suosituimmat paikat vievät kaiken huomion. Kirjasto on siinä viisas, että se käyttää vahvuuksiaan hyödykseen ja panostaa niihin juuri näillä suosituimmilla kohtaamispaikoilla. Blogikirjoitukset syrjäisenä luonteenaan eivät tässä asiassa pysty kilpailemaan näiden kanssa ja ehkä on parempikin. Syvemmät mietteet ja ruodinnat löytyvät omista rauhallisista paikoistaan juuri niille, jotka haluavat niitä tarkemmin syynäillä ja joilla on aikaa ajatuksille.

-Markus

.