Blogin pitäjänä käyttäisin sitä luultavasti eniten alan markkinointiin ja tiedottamiseen. Se ei välttämättä ole se kaikkein nopein väylä, mutta kilpailee kyllä monen muun sovelluksen/palvelun kanssa monipuolisuudessaan.

Siinä voisin julkaista tulevia tapahtumia, kirja-arvosteluja, suosikkilistoja ja vaikka vinkata uusia ja/tai ajankohtaisia teoksia muille luettavaksi. Saattaisinpa jakaa jonkin tapahtuman/näyttelyn/esitelmän tunnelmiakin blogiini, kuvin ja sanoin. Tai ihan vaan kertoa työpäiväni kulusta ja kuulumisia, vaikka sitten sieltä tiskin takaa. Vain mielikuvitus on rajana.

Blogi kuitenkin vaatii jatkuvaa päivitystä pysyäkseen kiinnostavana lukijoilleen. Päivitys taas vaatii aikaa ja resursseja, jotka ovat kovin usein hivenen kortilla. Blogin tulisi mielestäni olla selkeä, helposti luettava ja monipuolinen, olematta kuitenkaan liian vakavalla mielellä raapustettu. Sen tulisi erottua jollain tavalla harmaan arjen keskellä ja tempaista lukijansa mukaan matkalle kirjastomaailmaan.

Mari L