perjantai, 17. helmikuu 2017

mielipide blogeista kirjastotyön työvälineenä

Itse seuraan blogeja jonkun verran. Pääsääntöisesti tulee seurattua liikuntaan, sisustukseen ja ruokaan liittyviä blogeja. Myös muutaman ystäväni pitämiä blogeja tulee seurattua. Blogista mielenkiintoisen tekee kuvat ja selkeä, mielenkiintoisella tavalla kirjoitettu teksti. Itse en osaisi ajatella, että alkaisin kirjoittamaan henkilökohtaista blogia, mutta työvälineenä sitä voisi mahdollisesti käyttää. Työvälineenä sitä voisi käyttää monella tapaa. Kuitenkin haastetta tuo se, että saisi blogista sellaisen, joka herättäisi lukijan mielenkiinnon. Blogia täytyisi myös päivittää säännöllisesti. Jos näissä onnistuu niin blogista tulee mielenkiintoinen ja antoisa, sekä lukijalla että ylläpitäjälle. Kirjastoalalla blogit voivat tarjota lukijalle kiinnostavia kuvia ja tietoja tapahtumista, näyttelyistä, sekä kertoa uusista kirjoista ja vaikka järjestää tätä kautta kirjavinkkauksia. 

Hanna 

sunnuntai, 29. tammikuu 2017

Kirjastoblogit

Itselläni tulee seurattua muutamia ruoka- ja liikunta-aiheisia blogeja. Niistä saa itselleen ideoita ja inspiraatiota. Blogeissa kuvat ovat minulle tärkeässä roolissa.

Löysin pitkän listan kirjastoblogeista kirjastot.fi-sivuilta. Kiitti Anjalle vinkistä! Lukaisin muutamia niistä. Niistähän hyötyy sekä asiakkaat että toiset kirjastot. Muun muassa asiakaspalautekoosteesta hyötyy muutkin kirjastot. Kirjavinkit on varmasti kuumaa kamaa. Varmaan monella kirjaston käyttäjällä on sormi suussa kuten minulla monesti: mitähän lukisin kun kaikki hyvät kirjat on luettu. Blogeissa voi järjestää kilpailuja, kuten eräässä hauska joulukalenteri. Jokaisessa luukussa oli kuva-arvoitus, josta paljastui kirjan nimi. Eräässä blogissa oli mukavaa murteella kirjoitettua juttua kirjastoautoilijan työstä. Haasteena kirjastobloggareilla on saada lukijoita. Täytyy olla mielikuvitusta ja persoonallisuutta pelissä! Blogille täytyy olla aikaa ja päivittää sitä säännöllisesti.

Näin tarinoi Matleena

 

perjantai, 20. tammikuu 2017

Someänkyrä jurputtaa

Vaikka alan töistä ei ole vielä tietoakaan, vaikuttaa mielikuva mahdollisesta tulevasta työpaikasta yllättävän voimakkaasti ajatuksiin. Kuten vaikkapa kysymyksessä, miten blogi toimisi työvälineenä kirjastossa. Toivon työllistyväni nykyisen kotipaikkani lähelle, joten kysymyksessä olisi pieni kyläkirjasto. Ja ajatus lähti heti käpertymään vain paikalliseen toimintaan.

Tällaisissa kylissä on vielä olemassa sitä yhteisöllisyyttä, jonka perään nykyään niin kovasti haikaillaan. Eräs tällaisen yhteisöllisyyden piirre on se, että kun kaikki ovat vähintäänkin hyvän päivän tuttuja – tai ainakin tiedetään, kenen tyttöjä ja poikia – niin kommunikoinnin kynnys nokatusten ja puhelimitse on äärimmäisen matala. Se synnyttää kummallisen ilmiön: arkisen elävän kontaktin helppous syö verkkotiedon hakemisen tarvetta. Siksi virastojen ja yritysten asioita ei tule niin paljoa katseltua verkosta.

Jos esimerkiksi posti ei ole tullut, tai pitäisi tehdä kannonkeskeytys, niin eihän siinä mitään nettilomakkeita kaivata saati Postin palvelunumeroita. Silloin soitetaan Paavolle, joka niitä jakohommia hoitaa. Sama kirjaston kanssa. Koska kirjastossa tulee poikettua harva se päivä sekä asian kera että ilman, tuntuisi jotenkin hassulta lisätä kuvioon vielä kyseisen kirjaston blogin seuraaminen. 

Ilmiö on kummallinen ja järjetön, mutta huomaan sen omassa suhtautumisessanikin. Samoin huomasin ilmiön olemassaolon myös nettisivumaakarina toimiessani. Yritys, jonka asiakaskunta koostui lähes pelkästään paikallisista kylän ihmisistä, ei yleensä nettisivujen perustamisesta kiinnostunut. Heidän asiakkaansa joko kävivät paikan päällä tai sitten soittivat yritykseen. Mahdollinen mainonta tapahtui lehdessä – mitäpä he verkossa kertoisivat!?

Ristiriita tulee siitä, että järjen tasolla ymmärtää kasvotusten, Facebookissa ja blogeissa jaettavan tiedon olevan aivan erilaista. Mutta tunnetasolla jokin mättää. Tunnetasolla paikallisen kirjaston blogin seuraaminen on kuin kutsuisi pennut syömään naamakirjan välityksellä. Tämän takia ensimmäinen ajatus kirjastoblogista oli negatiivinen. Mielensäpahoittajan karvareuhka pamahti henkisellä tasolla päähän heti. Kyllä en varmasti minkäänlaista plokia sitten kirjastossa pidä!


Mutta toisaalta...

Kirjastovirkailijamme osaavat taitavasti suositella kirjoja, ja ovat muutenkin valmiita keskustelemaan aiheesta. Olen siis palveluun tytyväinen. Mutta tällainen nokitusten tapahtuva keskustelu on kuitenkin heidän kannaltaan asiakaspalvelutilanne, jossa olen asiakkaana se, jonka mieltymysten ympärillä keskustelu helposti pyörii. Jos he vaikka pitäisivät kirjavinkkausblogia, niin kirjoituksen näkökulma olisi toinen – se liikkuisi joko yleisemmällä tasolla tai toisi mahdollisesti esille virkailijan omia kiinnostuksen kohteita. Voisi olla avartavaa! Vinkkejä laajemmalta saralta. 

Jos paikallisuudessa pysytään, niin kirjaston oma blogi voisi toimia alustana näyttelyiden laajemmalle esittelylle. Facebook-päivitykset ovat kuitenkin varsin niukkoja, mutta blogiin voisi kutsua kulloinkin näyttelyä pitävän taiteilijan kirjoittajavieraaksi. Tai ehkäpä blogi voisi toimia julkaisukanavana myös novelleille, joita paikallinen kirjastossa kokoontuva kirjoittajapiiri nikkaroi. Kyseisen piirin keski-iän tuntien jäsenistö ei varmaan juuri omia blogeja omista.
 

Paikallisuus - alueellisuus - aihepiirit

Jostain syystä alkuajatukseni jämähti siihen, että kirjaston blogi palvelisi vain paikallisesti kyseisen kirjaston asiakkaita. Tokihan hyvin kirjoitetulla blogilla on laajemmatkin vaikutuksensa – hyvä vinkki uppoaa kohteeseensa kauempanakin.

Pohjoisen mytologioista kiinnostuneena nostaisin mainioksi esimerkiksi Lapin kirjastojen yhteinen Kirjava kirjasto -blogin. Blogia ylläpitää laaja joukko kirjoittajia Lapin eri kirjastoista.

Ideahan on mahdottoman hieno: ryhmän muodostaa joukko kirjastoja, joilla on jokin yhdistävä tekijä. Kirjoittamisvuorot eivät käy rasitteeksi, koska ne jakaantuvat laajalle joukolle. Monet Kirjava kirjasto -blogin jutut voisivat olla mistä tahansa kirjastoblogista, mutta mukana on niin paljon nimenomaan maamme pohjoisimman osan kirjailijoitten teoksiin liittyvää tarinaa, että blogilla on selkeä oma persoonallinen tyyli. 

Palatakseni alun mielikuvaan paikallisista – omassa tapauksessani Siikalatvan – kirjastoista. Ne kuuluvat Kirikimppaan, olisikohan tällä revohkalla riittävästi yhteistä tarttumapintaa perustaa kimpan oma blogi? Kuusi kuntaa, Haanpään lanseeraamaa kairanmaata. Hätämaan tietäjää ja matikan pilkkimistä? Tätähän voisi kehitellä...

pähkäili pauli

 

sunnuntai, 15. tammikuu 2017

Paljastuksia tiskin takaa - kirjastotätien salatut elämät

Tämä otsikko ei paljasta mitään, mutta herätti ehkä mielenkiintosi? Juuri niin sen pitikin. Myös blogien tarkoitus on herättää lukijan ja nettiä selaavan mielenkiinto. Aina parempi jos silmien eteen heitetty täky saa lukijan jäämään koukkuun kunnolla. Tarjontaa blogien suhteen on yllin kyllin. Googlettamalla itseään kiinnostavaa asiaa saa usein silmiä kirvelevän paljon tuloksia. Tähän tarinoiden ja tiedon tulvaan pitäisi blogin kirjoittajan saada oma innostuksen palo pulpahtamaan kiinnostavasti pintaan. Yleensä tärppi laitetaan tietoisesti ja se tehdään mahdollisimman kiinnostavaksi, että saisi toivottua huomiota. Joskus suosioon ja huomion saamiseen riittää pieni onnenkantamoinen. 

Blogien suosio vaihtelee ja kaikki eivät edes haluaa laajaa lukijakuntaa. Jollekin blogi voi olla virtuaalinen päiväkirja, johon saa purkaa ja tallentaa ajatuksiaan. Kirjoittaminen on terapeuttista, omien ajatusten ja tuntemusten tarkastelua. Samalla voi saada vastakaikua, tukea ja apua toisilta - anonyymisti tai omalla nimellä. Kokemuksien jakaminen eheyttää ja antaa voimia. Se myös piristää ja voi kohentaa itsetuntoa. Varskinin sosiaalisten tilanteiden pelosta kärsivälle ihmisten kohtaaminen verkon kautta on helpompaa, turvallisempaa. Huomionkipeälle blogi puolestaan tarjoaa mahdollisuuden olla esillä ja ilmaista itseään. 

Kuinka kirjasto sitten hyötyisi blogin pitämisestä? Tai onko oma blogi kirjastolle tarpeellinen? Mitä annettavaa sillä olisi kirjaston asiakkaille ja käyttäjille? Riippuu paljon kirjaston tarpeesta olla esillä sekä henkilökunnan motivaatiosta ja mahdollisuuksista pitää blogia. Monelle kirjastolle riittää hyvin, että ne ovat Facebookissa. Blogissa voi kuitenkin esitellä toimintaa ja tapahtumia laajemmin ja eri näkökulmasta. Sitäkin kautta voi vastaanottaa palautetta ja kehittämisideoita, tehdä siten asiakaspalvelutyötä. 

Viittaus otsikossa kirjastotätien salattuihin elämiin (ja eläimiin) voisi olla yksi tyyli. Mitä kaikkea kirjaston kuliseissa tapahtuu mitä asiakkaat eivät näe. Suurin osa kirjaston käyttäjistä luulee, että kirjaston henkilökunnan ainoa tehtävä on piipata kirjoja ja viedä niitä takaisin hyllyyn. Onneksi kirjastotyö ei ole vain tätä. Lukukoira Sylvi on onnistunut mukavasti esittelemään kirjastotyön arkea. Karvainen kaveri seikkailee kirjastossa ja tutkailee kirjastossa tehtävää työtä ruohonjuuritasolla. Blogin avulla voi oikaista virheellisiä käsityksiä ja esitellä omaa työtään. Kaikkea ei tarvitse eikä voi paljastaa, mutta sopivasti raottaa peräkamarin verhoa. 

Blogin pitäminen ja siinä onnistuminen on haasteellista, vähän kuin kesällä kasvimaa. Se vaatii uusien kiinnostavien lajien etsintää, esikasvatusta, kylvämistä, rikkaruohojen kitkemistä, kastelua, kasvun seuraamista, tuholaistorjuntaa mutta ennen kaikkea säännöllistä ylläpitoa ja hoitoa. Sadonkorjuu on aina yhtä yllätyksellistä, joskus ilahduttavan runsas ja joskus taas epäonnistunut tai huonojen olosuhteiden takia pilalla. Hyvä sato vaatii hyvän kasvualustan ja hoidon. Työvälineenä blogi on hyvin hoidettuna antoisa, satoisa ja maukas niin ylläpitäjälle kuin lukijalle. 

Harmaana sunnuntai-iltapäivä näin pohdiskeli Krisse 


lauantai, 14. tammikuu 2017

Eläimet mukana kirjastopalveluja kehitettäessä ja markkinoidessa

Monilla työpaikoilla on eläimiä. Toisinaan eläin on itse asiassa välttämätöntä, kuten ratsastuskouluissa ja koirakahviloissa, tai ainakin suhteellisen arvokas osallistuja perustoimintaan kuten vaikkapa huumekoirat tullin ja poliisin palveluksessa. Toisessa ääripäässä eläimet voivat olla rasite työpaikoilla, eikä eläimen pito voi aina olla mahdollistakaan esimerkiksi allergioiden takia.

 

Voisitko eläimet olla mukana kirjastopalveluja kehitettäessä ja kirjastojen mielikuvien muokkaamisessa? Voivat olla ja jo ovatkin. Varsinkin ns. lukueläimet, eli eläimet joille varsinkin lukemaan opettelevat voivat käydä lukemassa rauhassa, ovat jo osa kirjastojen vakiotoimintaa. Lukueläimiä ovat varsinkin koirat, mutta löytyypä esimerkiksi Alavieskasta lukuponi Moona (FB https://www.facebook.com/Lukuponi-Moona-155319068154966/?fref=ts ) ja Sastamalasta lukumarsu Esko-Einari (FB https://www.facebook.com/profile.php?id=100008322458008&fref=ts) . Lukueläimen voi löytää yleensä kirjastosta, mutta esimerkiksi Moona on vieraillut ainakin vanhainkodissa ja kirjamessuilla.

 

Kirjastoissa lukueläimen vierailut on huomioitava siten, että julkinen tila pysyy mahdollisimman käytettävänä myös eläinallergisille. Lisäksi lukueläin vaatii kouluttamista ja tehtävään sopivan luonteen, pääasiahan on että eläin on rauhallinen ja pysyy paikallaan kun hänelle luetaan. Partacollie Venlan kouluttamisesta löytää oman bloginsa. (http://minustakolukukoira.tumblr.com/)

 

Ehkä näkyvimmin lukueläimistä on esillä Kuopion kaupunginkirjaston lukukoira Sylvi. Sylvi hoitaa mielestäni loistavasti myös kirjaston markkinointia: Sylvi seikkailee mitä erilaisimmissa tilanteissa ja ympäristöissä: hän on käynyt kirjastoautossa, lähikirjastoissa, ihmettellemässä uutuuskirjoja, suositellut luettavaa ja on sitä kirjaston työarkeakin näytetty Sylvin kautta.

 

Sylvin blogiin voi käydä tutustumassa osoitteessa Kuopion kirjaston sivulla http://kirjasto.kuopio.fi/Lukukoira ja blogissa http://kuonokirjassa.blogspot.fi/ (tästä löytyy myös linkkejä muihin lukukoiriin). Hänet löytää myös facesta, twitteristä ja instagrammista ja hänen vloginsa julkaistaan Kirjastokaistalla http://www.kirjastokaista.fi/lukukoira-sylvin-vlogi/ .

 

Kirjoittanut Jussi