Nuorena tyttönä minun yksi haaveistani oli olla ns. eläkevirassa viimeistään nelikymppisenä. Se haave toteutui, olin vakituisessa työsuhteessa lastentarhanopettajana. Vuosien saatossa terveydelliset seikat aiheuttivat suurta huolta työuran jatkumisesta toiveammatissani. Monien mutkien kautta pääsin työkokeiluun Ranuan kirjastoon. Itse asiassa myös kirjastoala on aina häilynyt taustalla mielessäni.

KIRJASTO!! Mikä maailma!! Mitkä mahdollisuudet!! Mikä mahtava työympäristö!!

Näin muutaman kuukauden työkokeilun jälkeenkin innostun päivittäin kaikista uusista tai jo ehkä rutiineiksikin muodostuneista työtehtävistä; hyllytyksestä, järjestelystä, muovituksesta, tiedon hakemisesta ja asiakaspalvelusta. Työni täällä on monessa mielessä erilaista verrattuna aikaisempaan, mutta yhdistävä tekijä on ihmisläheinen työ ja siitä pidän.

Kirjastotyössä on yllättänyt työn monipuolisuus sekä kaikki se muu työ, joka käytetään esim. takahuoneessa tapahtuviin töihin. Täällä tehdään töitä aukioloaikojen ulkopuolellakin. Silloinkin työskennellään ahkerasti, jotta kaikki kirjat ja muu aineisto olisivat oikeilla paikoillaan käyttäjien ulottuvilla ja saatavilla….  Uuden aineiston: kirjojen, elokuvien, lehtien, äänikirjojen esiintuomista, mutta myös vanhan aineiston poistoa. Osuipa onni kohdalleni siinä suhteessa, että asiat jatkon suhteen luonnistuivat toivottuun suuntaan. KEVA lähti rahoittamaan oppisopimuskoulutustani kirjastoalalle. Yhteistyössä REDUN koulutussuunnittelijan kanssa minulle aukenivat ovet Haapaveden opistoon suorittamaan tarvittavia opintoja. Aloitin toukokuun alussa tämän urakan työssäoppimisella. Jännityksellä, innostuneena, motivoituneena odotan lähiopetusjaksoja, jotka alkavat syksyllä.

 

Sanonta ”Vanha koira ei uusia temppuja opi” ei kuulemma tutkimustenkaan valossa enää pidä paikkaansa, ei koirilla kuin ei ihmisilläkään. Siinä toivossa, että tämä uuden oppiminen johtaa johonkin merkitykselliseen ja tärkeään etappiin, jopa uuteen eläkevirkaan, hope so!!

Pirjo Isokangas 😊
tulevaisuuden kirjastotäti